Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Ääneni sai tänään Sauli Niinistö.Äänestän aina, joten nyt presidentinvaalien toisella kierroksella täytyi valita kahdesta pahasta pienempi. Enkä näe mitään syytä sille, että miksi en valintaani julkisesti kertoisi.Niinistön syntilistan kärkipäässä on hänen toimensa, kun Suomi vietiin euroalueen...
Keskusteluissa äänestamisestä tai äänestämättä jättämisestä pitäisi perustavanlaatuiset käsitteet ensin määritellä ja panna paikoilleen. Vasta sitten olisi edellytyksiä miettiä mitä äänestäminen tai äänestämättä jättäminen presidentivaaleissa tai yleisemminkin Suomen nykytilanteessa merkitsevät....
Kuntauudistusta hiivuttavat ilmeisesti nämä pakkaskelit? Palailin viime yönä Euroopan Neuvoston kokouksesta Strasbourgista. Ranskassa kuntia on 36 000, mutta siellä peruskunta ei hoidakaan samoja tehtäviä kuin Suomessa. Ehkä meilläkin pitäisi miettiä enemmän kuntien tehtäviä ja niistä...
Olemme arkielämässämme kaikki - enemmän tai vähemmän - heteropatriarkaalisen yhteiskuntarakenteen uhreja. Koska itsenäisen tasavaltamme kymmenen aikaisempaa presidenttiä ovat olleet nykytiedon mukaan naimisissa olevia miehiä, on siitä muotoutunut jonkunlainen standardi presidenttiydelle.Rapistelkaa...
Viime viikon keskiviikkona 18.1.2012 päättäväisesti ihmistä puolustavat Internet-porukat menivät lakkoon puolestamme. Myös oman tietokoneeni openSUSE -käyttöjärjestelmän weppisaitit olivat mukana tässä taistossa. Lakkoilijat koittivat kiinnittää huomiotamme siihen, miten drakoniaanista...
yle fst esittää tänä iltana seportaasi-sarjasta jakson " tasa-arvoa tarhassa", ohjelma alkaa kello 21.00. ohjelmatiedot, jotka löytyvät hyvin varustetuista ohjelmaoppaista, ovat tällä kertaa sangen suppeat, joten varuilta kannattaa lukea folkhälsanin "ett mer jämställt dagis"-opas televisio-...
Olen yrittänyt kannustaa lentokapteeniksi liian pitkäksi venähtänyttä poikaa lukemaan itsensä vaikkapa diplomi-insinööriksi, jotta pääsisi Ferrareita rakentelemaan tai lentokoneita suunnittelemaan. Tällä hetkellä Matilla on yrittäjyyssuunnitelmat päällimmäisinä mielessä, mutta aika...
Iltasanomien tilaaman gallubin mukaan perussuomalaisilta on pudonnut 50 % kannatuksesta. MC-Infon tekemässä kyselyssä kysyttiin, että mitä puoluetta äänestäisit, jos kuntavaalit olisivat nyt. Perussuomalaisten kannatus on 11 %. Melkoinen jytky!Viime kevään eduskuntajytkyssä puolueen äänisaalis oli...
Monien puheenvuoroissa on päivitelty sitä, kuinka kreikkalaiset kiertävät veroja niin paljon kuin kehtaavat. Eero Lehden mukaan Kreikassa ”valtion huijaaminen katsotaan fiksuuden merkiksi ”. Tämä on tietysti iso ongelma, mutta monilta on jäänyt huomaamatta perimmäinen syy ilmiön taustalla.Toiset...
Asioita voi aina kaunistella suuntaan jos toiseen mutta sanottakoon nyt suoraan että Haavisto on ihmisistä ihmisin - ongelmineen ja taustoineen, hän tietää mitä on olla tavallinenkansalainen. Niinistö taas, hän on nimenomaan virkamies joka hyppii rahan mukaan. Ei hänsille voi mitään ettei hän ole...
Viimeaikaiset tapahtumat ovat omiaan kuvaamaan EU:n toimia omia etujaan vastaan.Jostain syystä tuntemattomasta, nyt ajaetaan ja allekirjoitetaan erinäisiä sopimuksia,jotka tuottavat haittaa EU alueelle. ACTA, on usein vielä EU:n ulkopuolella, kuten USA:ssa, vapaaehtoinen sopimus, meille...
Anssi Joutsenlahti harmittelee blogissaan, miten moni tunnettu henkilö on julkisesti ilmoittanut jättävänsä äänestämättä. Hän muistuttaa äänestämisen olevan, ei pelkästään oikeus, vaan myös velvollisuus. Joutsenlahti perustelee äänestämisen välttämättömyyttä sillä, että jos riittävän moni lipeää...
Moni miettii äänestääkö lainkaan. Moni kokee että vaihtoehtoina on rutto tai tippuri. Vaalien ensimmäisellä kierroksella tappion karvasta kalkkia nielemään joutunut eduskunnan entinen puhemies Paavo Lipponen johtaa esimerkillään demareita ja muita olemaan äänestämättä. Paljastuuko tässä demarin...
Raimo Sailas jyrisi meille vaikeampia aikoja, sitten Jatkosodan. Sailas on demari, Jutta on demari ja Jyrki repii kokoomuslaisena Suomea kahtia jakaen ostovoimaa niille joilla on töitä ja jakaen tihentyvää niukkuutta heille, joilla ei juuri mitään enää ole. Kulutus ei kasva, ihmiset jemmaavat...
Presidentinvaaleissakaan en halua missään tapauksessa, edes kiertotietä, tukea politiikkaa, jossa keskieurooppalaisten pankkien tappiot ja pellemaiden yli varojensa eläminen maksatetaan minulla ja muilla suomalaisilla veronmaksajilla. Juuri näin kuitenkin käy, jos äänestän vaalien toisella...
Lasse Männistö (kok) otti keskiviikkona Helsingin Sanomien mielipidepalstalla kantaa Hitas-järjestelmän lopettamiseksi (ks. Hitas-tuotanto on lopetettava). Tämä oli erittäin piristävää luettavaa. Itse olin myös kirjoittanut samaan lehteen samasta aiheesta lähes samalla otsikolla vajaat kaksi vuotta...
Toimittajien puolueellisuudesta vaalien alla ollaan aina oltu hiukkasen eri mieltä. Joko sanotaan, että toimittaja suosivat jotain, tai sitten mollaavat toista. Kaikkein erikoisemmaksi tämä tekee se, että median kuluttajat eli lehtien lukijat, radion kuuntelijat ja tv-katselijat eivät olla varmoja...
” Lehden tietojen mukaan Pentagon on pyytänyt lisärahaa, jotta pommien tehoa kyetään lisäämään.” http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/01/lehti_usan_bunkkeripommi_ei_tuhoa_iranin_ydinlaitoksia_3212255.html Romahtamassa oleva imperiumi ehtii ennen lopullista tuhoutumistaan levittämään sanomattoman...
Presidentinvaalien vaikutus puolueiden kannatuslukuihin on yllättävän pieni. Toki se näkyy, mutta muutokset ovat suhteellisen pieniä siihen verrattuna, miten eri puolueiden ehdokkaat vaaleissa ovat menestyneet.Asiasta on vedettävissä selkeä johtopäätös. Kansalaiset kokevat, että...
Niinistö pelkää kannattajiensa nettikäytöksen haittaavan hänen kampanjaansa. Käytös on kumminkin ollut tiedossa vuodesta toiseen. Häntä ei ole huolettanut tukijoittensa touhu tätä ennen. Ovatko kannattajat Niinistön mielestä liian rehellisiä paljastaessaan avoimesti vihansa mm. demareita ja...
Muurman itse kirjoittaa näin: Päätöksen kypsyminen oli pitkä ja hiljainen prosessi, viime kädessä omantunnon kysymys, Sdp ja minun ajatusmaailmani eivät enää kohtaa, Perussuomalaisten politiikan ja omien ajatusteni huomasin kulkevan samoja ratoja.Tällaisia minulle tärkeitä asiota ovat esim. Suomen...
Eilisessä Pressiklubissa pohdittiin kuka tai ketkä olivat presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen huonoja häviäjiä? Minusta kysymys oli perin outo ja kummallinen. Häviäjä on häviäjä ja sillä siisti. Pitäisikö muka häviön jälkeen hyppiä riemuiten ilmassa ja tehdä vaikkapa voltti?Meillä on sitten...
Syöksykierteessä. Perussuomalaisten noste hyytyi näihin presidentinvaaleihin. Nyt myös emäpuolue on matkalla kohti lilliputtipuolueita:"Perussuomalaiset saisi nyt ensi kertaa vähemmän kansanedustajia kuin viime huhtikuun eduskuntavaaleissa.Yle Uutisten Taloustutkimuksella teettämässä uudessa...
Vaalitentissä perjantaina, ilmeni se tosiseikka, että Niinistö ei ole muuttunut mihinkään, vaan hän on jatkuvan talouskasvun konservatiivinen julistaja. Jatkuvan talouskasvun ideologia, on ahneuden moottori, se tuhoaa lunnon ja ihmisen.Kuka tahansa ajatteleva, voi ymmärtää maapallon rajallisuuden,...
Olkoon vaaleissa 6 ehdokasta: A, B, C, D, E ja F. On päädyttävä yhteen. Ihanne olisi että valintaprosessi on pyramidi: jokainen kerros lepää aiempien kerrosten (kaikkien ehdokkaiden) varassa. Sisällöllisesti, tämä on tärkeätä. Lopputulos syntetisoi, kiteyttää ja pelkistää sisällöllisesti...
Kuka on tämä presidenttiehdokas? Kehiin ”Mustin” he vöistä Kehiin mustin hevoista, ...
Kalle Hämäläisen 131-vuotispäivänä on syytä kartoittaa hieman uuden työväenliikkeemme suuntaviivoja. Palasin juuri Afrikasta, jossa työväen ääni kuuluu jo öljyherrojen kamareihin asti. Rivit ovat suorat eikä periksi anneta.Voitto ei tullut Suomessakaan helposti. Kataisen nukkehallitus ehti kiusata...
Joskus kauan sitten vaaleissa oli semmoinen iskulause kuin ”suomalaisen elämänmuodon puolesta”, se oli silloin kun joidenkin mielestä olisi tullut siirtyä isossa naapurissa vallitsevaan elämänmuotoon. Suomalaisesta elämänmuodosta ja sen hahmottamisesta vaaleissa on aina kysymys. Niin se on nytkin....
Anssi Joutsenlahti kirjoitti viime yönä puheenvuorossaan äänioikeudesta ja esitti ajatuksen, että sen käyttämättä jättäminen saattaa uhata demokratiaa. Tämä on tulkintani lauseesta, jonka tarkka lainaus kuuluu: ”Mitä harvempi käyttää tätä oikeuttaan, sitä helpommin se voidaan eliminoida.” ...
Sauli Niinistö, - suomalaisten arvojen vahva edustaja -, on minun ehdokkaani Suomen seuraavaksi tasavallan presidentiksi. Sauli Niinistö nauttii luottamusta yli puoluerajojen. Hän on mielestäni paras ja pätevin ehdokas Suomen tasavallan seuraavaksi presidentiksi toimimaan kansakuntaa...
Millaisia ajatuksia tämä käppyrä sinussa herättää?
Keitä olivat viime sodan aikana luovutetut?Edellisessä numerossa http://files.kotisivukone.com/kansanaani.kotisivukone.com/kns5-11.pdf(5/2011) kirjoitin kahdeksasta Suomesta Gestapolle luovutetusta juutalaisesta. Taannoisen pääministeri Paavo Lipposen siunaama valtiollinen anteeksipyyntö näiden...
Tässä Wiipurin kaupungissa nukkui 28 päivänä viimeisestä Tammikuusta Hof-Raadi ja Ritari Caspar Goltlieb Örn ijäiseen lepoon. Hän oli syntynyt vuonna 1790, 8 päiv. Maaliskuuta, Kaislahdella, Kakin Kappelissa ja Wiipurin pitäjässä. Ensimäisen opinsa saatua tämän kaupungin kouluissa, antoi hän...
Nykyisen hallituksen kuntapolitiikan tavoitteena on turvata laadukkaat ja yhdenvertaiset kunnalliset palvelut asiakaslähtöisesti koko maassa, luoda edellytykset kuntien taloutta vahvistavalle kehittämistoiminnalle ja yhdyskuntarakenteen eheyttämiselle sekä vahvistaa kunnallista itsehallintoa ja...
Huolestuttavan monet - varsinkin pudonneiden ehdokkaiden kannattajista - ovat ensi tyrmistyksissään ilmoittaneet jättävänsä äänestämättä presidentinvaalien toisella kierroksella. Näin ovat puheittensa mukaan tekemässä jopa aktiivipolitiikot. Suurimpana hämmästyksen aiheena ehdokkaana ollut...
Aamulla Hetemäki lensi Brysseliin. Ilmeisesti tarkoituksena on virkamiestasolla tehdä päätöksiä tapaus Kreikasta? Millaisia, siitä kuulemme varmaan lähitulevaisuudessa. Maailmalta kuuluu kuitenkin kummia. Kansainvälisen valuttarahaston (IMF) asiantuntijoiden mielestä Suomi on liian vähän...
Äänestyspäätös, se on jollakin tavalla vaikea päätös, mutta ei ollenkaan mahdoton. Niinistö, Haavisto, tai tyhjä kuponki kun olivat vaihtoehdot. Päätöstä on edesauttanut lukuisat keskustelut ja jopa puhelinsoitot, moni kun haluaa jakaa pohdintojaan. Toki oma päätökseni on nimenomaan oma,...
Kiinnitin jo eilisessä Ylen tentissä ja sitten tänään MTV3:n Kaksintaistelussa huomiota siihen, että aina silloin tällöin Pekka Haaviston kasvoilla näkyy outoa suupielen nykimistä ja pään nyökyttelyä sekä käsien jatkuvaa levotonta liikettä asennosta toiseen. Myös Haaviston mairea hymyileminen...
Oli bloggaajien äiti. Nykyisin bloggaaja voi tehdä itsestään idiotiin ylläpitäjän suosiollisella avustuksella. Kommentit hyväksytään vain kirjoittajan toimesta. Eikö nämä kansanedustajat ja muut raukat, jotka näin asettautuvat muiden yläpuolella voisi poistaa? Ei pidä kirjoittaa...
Sosiaalisessa mediassa leviää Niinistön vastainen mainoskuva, jossa Niinistö on käärimässä hihojaan ylös, ja kuvassa on teksti "Yhdessä köyhiä turpaan". http://apina.biz/55207.pngTämä antimainos on herättänyt närää myös Haaviston kannattajien joukossa, jotka pitävät mainosta yliampuvana....
Edellisessä postauksessani kirjoitin eilisen tentin pohjalta: "Ehdokkaiden puhetaidosta sen verran, että Niinistö oli selkeämpi, Haavisto jopa suorastaan sopakielinen, hänen nopeatempoisessa artikuloinnissaan on toivomisen varaa."Sain kommentin, jossa todettiin "...Haavistolle kuuluu kyllä plussat...
Presidentinvaaleissa yksi asia on mielestäni jäänyt yllättävän vähälle huomiolle: Eli Suomen turvallisuuspoliittinen päätöksenteko, mikäli Sauli Niinistö valitaan presidentiksi. Sehän näyttäisi nimittäin muodostuvan todella kokoomuslaiseksi.Tämähän tarkoittaisi, että kokoomuspuolueella olisi samaan...
Ehdokkailla on ero pääministeri Kataisen mielipiteisiin ja tekemisiin nähden.Vihreät ja Haavisto ovat aina olleet pääministerille myötämielinen puolue, jotta he voisivat saada etuja kannattamilleen aatenäkemyksille ja ryhmille. Suomalaisuus on jäänyt sivuseikaksi.Nämä edut ovat näkyneet jo...
Saisikohan maabrändivaltuuskunnan raportista (julk. 2010) ja sen työtä jatkavalta verkkosivustolta aineksia presidenttiehdokkaiden toisistaan erottamiseksi? Olen näköjään esittänyt ko. raportista kommenttia aiemminkin, mutta jälkeenpäin arvioiden näen omissa spekulaatioissani tietynlaista...
Äänestätkö?Ensireaktioni vaalituloksen selvittyä oli, etten äänestä lainkaan toisella kierroksella, koska valinta kahden mahdottoman välillä ei inspiroinut. No, nyt verenpaineen tasauduttua, olen puntaroinut ehdokkaiden hyviä ja huonoja puolia.Haavisto; + Viilipyttymäisen rauhallinen...
Vapaamuurareista on kirjoitettu ja kerrottu todella paljon. Liikkeellä on osaksi väärää ja oikeata tietoa. Vapaamuurarit eivät aluksi tiedä mihin he ovat liittyneet, vaan heille avautuu tietoa vapaamuurariudesta sen mukaan kun he etenevät eri asteissa. Siksi moni vapaamuurari ei usko...
Lue tietoa blogipalvelusta niin pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?